JUTTUARKISTO

Lotta Lepistö viimeisen etapin voittoon17.03.19

Lotta Lepistö kiri jälleen yhden voiton Trek-Segafredo tallilleen Espanjassa Setmana Ciclista Valenciana etappiajon viimeisellä etapilla. Voitto oli Lepistön toinen kisassa, sillä hän voitti myös edellisen, toisen etapin.

Sataedun koulutukset kiinnostivat nuoria yhteishaussa17.03.19

Sataeduun haki ensisijaisesti 412 nuorta. Hakijamäärä on samaa tasoa kuin viime vuonna. Sataedussa oli kaikkiaan haettavana noin 470 eri alojen opiskelupaikkaa Huittisten, Kankaanpään, Kokemäen, Nakkilan ja Ulvilan toimipaikoissa.

Satakunnan Liikenne alkaa ajaa Porin ja Uudenkaupungin autotehtaan välistä reittiä17.03.19

Reitin aikataulu on sovitettu autotehtaan työvuoroihin.Porista Uudenkaupungin autotehtaalle ajettavan bussireitin liikennöijä vaihtuu kilpailutuksen jälkeen. Huhtikuun alusta lähtien Porin kaupungin tukemaa reittiä alkaa ajaa Satakunnan Liikenne.

Tattaraojan sillan puukansi uusitaan Nakkilassa17.03.19

Varsinais-Suomen ELY-keskus aloittaa Nakkilassa sijaitsevan Tattaranojan sillan korjaustyöt maanantaina.Sillan huonokuntoinen puukansi uusitaan ja työt kestävät kaksi viikkoa. Kannen uusimistyön ajaksi Teiniläntien liikenne siltapaikalla joudutaan katkaisemaan ja ohjaamaan kiertotien kautta.

Asiantuntijaryhmä tutkimaan Pori-Kokemäki- rataosuuden tärinäongelmaa17.03.19

Pori-Kokemäki -rataosalla tavarajunien aiheuttamaan tärinään haetaan ratkaisuja alueen kuntien, infranhaltija Väylän, operaattorina toimivan VR:n ja rahdinantajan yhteistyönä. Väylä on saanut alueen asukkailta palautetta tärinästä.

Dannyn istumakonsertti-show täytti Lalliksen06.03.19

Lallintalon yleisö innostui lopulta myös nousemaan ylös istuimiltaan Dannyn kiertue setin päätteeksi. Artistin Viimeinen ilta Dannyn kanssa -kiertue on  loppusuoralla. Lalliksella esiintyi myös Erika Vikman. Lauantai 12.1. Köyliön Lallintalon kaikki 600 tuolia olivat täynnä.

MuSalle lisenssi ykköseen - ehtona pelaaminen Porin Stadionilla06.03.19

Palloliitto on myöntänyt Musan Salamalle lisenssin Miesten ykköseen. Pelikentäksi on myönteisessä nyt lisenssissä määritelty Porin Stadion.Seura on lähestynyt asiassa Palloliittoa ja pyrkii tekemään voitavansa päätöksen suhteen.

Anssi Kela Rauman Talvipäiville06.03.19

Raumalla helmikuun 22.–24. järjestettävä opettaja opiskelijoiden Talvipäivät kokoaa kanaalikaupunkiin kaikkiaan lähemmäs 3000 opiskelijaa viikonlopun viettoon.Talvipäivien musiikillinen ohjelmisto alkaa olla paketissa, sillä viime viikolla  julkaistiin tapahtuman pääesiintyjäksi Anssi Kela.

Leo-Pekka Tähti jo kahdeksannen kerran Porin Vuoden urheilija06.03.19

Maailman nopeimman pyörätuolikelaajan Leo-Pekka Tähden valtakausi Porissa jatkuu. Tähti valittiin ylivoimaisella äänivyöryllä kotikaupunkinsa vuoden 2018 parhaaksi urheilijaksi Porin Urheilutoimittajain kerhon jäsenäänestyksessä.Porin parhaan titteli oli Tähdelle jo kahdeksas.

Kaupanteko jatkuu Ässissä - Niko Peltola siirtyy Ilvekseen06.03.19

Ässissä tällä kaudella 39 ottelua pelannut puolustaja Niko Peltola siirtyy Tampereen Ilvekseen. Puolustaja pelasi Porissa syksystä 2016 lähtien yhteensä 159 runkosarja- ja 10 pudotuspeliottelua.

Lautasen herra vaihtuu UPV:ssä06.03.19

Sopimusneuvotteluita on käyty vuodenvaihteen jälkeen kiivaasti. Lukkaristakin on keskustelua käyty foorumeissa, että kuka mahtaa toimia lautasen herrana tulevana kesänä. Aloitetaan kuitenkin jatkosopimuksesta.

Posti muuttaa palvelujaan, kirjeiden kulku hidastuu selvästi06.03.19

Tavallisten kirjeiden kulkunopeus hidastuu. Postin kuluttajakirjeet jaetaan nyt perille pääosin neljän työpäivän kuluessa. Aikaisemmin Posti toimitti kuluttajakirjeet 2–3 päivän sisällä.Posti on myös lanseeraamassa perinteisten postimerkkien rinnalle kirjeeseen lisättävän Plus-merkin.

Lotta Lepistö viimeisen etapin voittoon06.03.19

Lotta Lepistö kiri jälleen yhden voiton Trek-Segafredo tallilleen Espanjassa Setmana Ciclista Valenciana etappiajon viimeisellä etapilla. Voitto oli Lepistön toinen kisassa, sillä hän voitti myös edellisen,  toisen etapin.

Kokemäki muistaa kaupunkiin muuttavia yllätyslahjalla06.03.19

Lahja voisi vaihdella esimerkiksi vuodenajan mukaan. Ideoituja vaihtoehtoja ovat muun muassa uimalippu halliin, vapaalippu urheilu-tai kulttuuritapahtumaan ja kahvilippu kahvilaan. Lahja saisi kaupungin asiointipisteestä kaupungin esitteen kera.

Satakunnan Liikenteen kaukobussit muuttuvat Onnibus Flexeiksi06.03.19

OnniBus.comin verkostoa saapuu täydentämään 4.3. uusi Onnibus Flex, jossa on tiheämpi pysäkkiverkosto ja lipun voi ostaa käteisellä kuljettajalta. Reittejä on 16,   pysäkkejä 610 ja busseja 60.Flex-vuoron kyydissä kulkee enemmän matkatavaroita, lemmikit ja esimerkiksi polkupyörät.

Esperin huolet vakavia, oli tulossa myös Nakkilaan07.02.19

Kristiinankaupungissa sijaitseva Esperi Care Oy:n Hoivakoti on joutunut sosiaali- ja terveysalaa valvovan Valviran hampaisiin. Valvira on määrännyt hoivakodin keskeyttämään toimintansa useiden epäkohtien ja laiminlyöntien vuoksi.

Nakkilan Kunnanjohtajan virkaan haastateltavat07.02.19

Nakkilan kunnanjohtajan virkaa varten haastatellaan viittä neljästätoista hakijasta. Rekrytoinnista vastaava toimiryhmä valitsi haastateltavaksi Nina-Mari Turpelan, Sami Ylipihlajan, Tapio Häyhtiön, Harri Kukkulan ja Timo Oravaisen. Haastattelut suoritetaan tämän ja seuraavan viikon aikana.

Porin sataman hiilijunien tärinä sapettaa asukkaita07.02.19

Kivihiiltä Venäjältä Porin satamaan kuljettavien junien määrä on lisääntynyt runsaan vuoden aikana. Nyt junien aiheuttamaa tärinää voidaan yrittää hillitä laskemalla niiden nopeutta. Tampereen ja Porin välisellä rautatiellä lisääntynyt hiililiikenne huolestuttaa ratavarren asukkaita.

Byrokratia on poissa Suomesta07.02.19

Mulla ja muilla nestoreilla on kaikki niin helppoa kun on ikää, kaikilla muilla aika setvimistä mikä lupa milloinkin pitää olla? Muistakaa ottaa kaikki lupapaperit mukaan koska heti pelipaikalle tulee aamuyöstä asti puskassa kytännyt virkaintoinen peräkammarinpoika (lue kalastuksenvalvoja, äo nojatu

Osa A. Ahlströmin ruukkialueen kiinteistöistä myyty Eurassa06.01.19

A. Ahlström Kiinteistöt Oy on tehnyt eilen kaupat ruukkialueen ensimmäisen osan myynnistä. Kaupan kohteena ovat ns. Mäntylän, Ruotsalaisenkoulun, Hallitalon sekä varaston kiinteistöt.

TONTTIEN JA MÄÄRÄALOJEN OSTAMINEN TULEVAN AKKUKADUN ALUEELTA HARJAVALLASTA06.01.19

BASF:n akkumateriaalitehdas -hankkeen toteuttamista varten on tarve hankkia kaupungin omistukseen tuleva Akkukadun alue.

Harjavallan Kaupunki ostaa Kiinteistön tontteineen Torttilasta06.01.19

Riitta-Liisa Brunnilan kanssa on neuvoteltu tontin 79-203-2-9 (noin 0,37 ha) hankkimisesta Harjavallan kaupungille. Alue sijaitsee Torttilassa Pajakadun varrella.

Harjavallan Matkahuollon yrittäjä vaihtuu06.01.19

Harjavallan Matkahuoltoa asiamiesvetoisesti yli 4 vuotta vetänyt Seija Lahti luopuu Matkahuollosta siirtyessään toisaalle.

Harjavallan kaupunki on tyytyväinen tonttialella jo saatuihin tuloksiin – kampanja jatkuu toukokuun 06.01.19

Kesällä 2018 aloitettu omakotitonttien  ale Harjavallassa on kiinnostanut tontin ostajia. Alennuksella myytävistä tonteista on tähän mennessä tehty yhteensä kymmenen kauppaa tai varausta. Kampanja alkoi viime kesäkuun puolivälissä ja jatkuu 2019 toukokuun loppuun asti.

Muovipakkausten keräysvelvoite astui voimaan Porissa04.01.19

Uusitut Porin seudun jätehuoltomääräykset astuivat voimaan vuoden alusta. Keskeisin uudistus on muovipakkausten keräysvelvoite vähintään 10 asunnon kiinteistöillä. Määräys koskee niitä kerros- jarivitaloyhtiöitä, joiden jätekatoksessa on jo aiemmin ollut erillinen astia energiajätteelle.

Kymmenen vuotta Kiukainen Eurassa04.01.19

Euran ja Kiukaisten kuntaliitos tehtiin 2009. Uusi Eura sai valtiolta 3,6 miljoonan euron yhdistymisavustuksen, jonka viimeiset eurot käytettiin  Eurakoskella Urheilukentäntien kevyen liikenteen väylään.

Ilkivaltaa Postilaatikoille ja bussikatoksille09.02.17

Postilaatikoita tuhosi yksinäinenmieskulkija Nakkilassa, Suomisentiellä ja Vuohimäessä toissaviikonloppuna, perjantain-lauantain vastaisena yönä, myösbussipysäkkien katokset saivat kyytiä valtatie 2:n pysäkeillä.

Kirkosta eroaminen kasvoi Satakunnassa viime vuonna verrattuna vuoteen 2015.09.02.17

Kirkostaeronneita SatakunnassaVuonna2016 kirkon jätti eroakirkosta.fi-palvelussa 2176 satakuntalaista. Vuonna 2015 eroajia oli 1 907. Määrä kasvoisiis runsaat 14 prosenttia.Kirkosta eroaminen eikuitenkaan ollut lähelläkään huippuvuosien lukuja.

Porin Yrittäjät ry on valinnut Porin vuoden yksinyrittäjän sekä Porin vuoden nuoren yrittäjän09.02.17

 Porin vuoden yksinyrittäjä on personal trainer Ilkka Santahuhta. Hänen yrityksensä Ilkka Santahuhta Coaching toimii melko uudella yksilövalmennusalalla. Porin Yrittäjien hallituksen tukiryhmä teki valinnan jäsenistön ehdotusten perusteella. Tässä joukossa Santahuhta sai useamman maininnan.

Muissa medioissa:

Bestseller

Jaetaan Keski-Satakunnan ja Porin alueilla yhteensä 20.000-40.000 talouteen, teemanumerot jopa laajemmin. Lisätiedot ja tarjouspyynnöt puh. 0500 597 259 tai 050 401 4784 ja sähköpostilla bsmyynti@gmail.com

BS Nackila

A4-kokoinen tiedote, joka ilmestyy tarvittaessa Bestseller-lehden tauoilla viikonloppuisin Nakkilassa ja Harjavallassa. Materiaalit ja tiedustelut: puh. 0500 597 259 tai turist.fi@hotmail.com

Bestbook

Taskukokoinen puhelinkalenteri Bestbook ilmestyy vuosittain. Vuoden 2016 Bestbook jaetaan 14 000 talouteen helmikuun alussa.

Yhteystiedot

0500 597 259 / Jarmo Virtanen
050 410 4784 / Pirkko Maantila
bsmyynti@gmail.com

VINKKAA JUTTU

Lähetä viesti

Tykkää meistä!